Radion rajaton maailma -kirja

Radio rajaton maailma -kansi

Suomenkielinen käsikirja ulkomaisten radio- ja televisioasemien seuraamiseen on ”Radion rajaton maailma – opas kansainväliseen radiokuunteluun”. Se kertoo, miten Suomessa voidaan seurata ulkomaisia sähköisiä tiedotusvälineitä.

Vaihtoehtojen lisäämistä on Suomessa pidetty keskeisenä perusteena uusien radio- ja tv-lupien myöntämisessä. Usein unohtuu, että ulkomaiset asemat tarjoavat jo nyt ylivertaisen kirjon ohjelmia, jotka ovat helposti myös suomalaisten ulottuvilla.

Välineiksi tarvitaan vain lyhytaaltoradio tai satelliittiantenni – ja oppaaksi ”Radion rajaton maailma”. Ulkomaisten radioasemien kuuntelu on oikotie maailman tapahtumiin, vieraisiin kieliin ja kulttuureihin sekä koko maailman musiikkikirjoon.

Monilla tämä ulkomaisten asemien kuuntelu on kehittynyt harrastukseksi, jossa tavoitteena on kuulla yhä uusia ja kaukaisempia radioasemia. Alan parhaiden asiantuntijoiden kirjoittama kirja tarjoaa perustietoa maailman radiotoiminnasta kiinnostuneille.

Kirjan on toimittanut Mika Mäkeläinen, joka työskentelee ulkomaantoimittajana YLE:n tv-uutisissa ja hän on harrastunut DX-kuuntelua yli 30 vuotta. Kirjaprojektin käynnisti Suomen DX-Liitto ry. ja teoksen kustansi Tietoteos.

Kirja on loppuunmyyty, mutta voit kysyä kirjaa suurimmista kirjastoista ympäri Suomea.

HUOM! Kirjan nettiversio on suunnitteilla ja löytyy tältä sivulta valmistuttuaan