Radiolupien täydennyskierroksella haettavana kymmeniä taajuuksia

Uusi radion ohjelmistolupien hakukierros on käynnistynyt, kun Viestintävirasto on julkaissut kuulutuksen haettavista taajuuksista. 44 ULA-taajuutta ja kolmea AM-alueen taajuutta voi hakea 25. syyskuuta mennessä. Uusista ohjelmistoluvista ja nykyisten lupien täydentämisestä päättävät myöhemmin Viestintävirasto ja tarvittaessa valtioneuvosto.

Haettavat taajuudet on julkaistu määräyksessä televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä. Haettaviksi on asetettu taajuuksia, jotka ovat jääneet ilman luvanhaltijaa viime lupakierroksilla, sekä Viestintävirastoon tulleiden toiveiden perusteella koordinoituja uusia taajuusia.

Myönnettävät ohjelmistoluvat ovat voimassa nykyisten lupien tavoin vuoden 2019 loppuun.

(Mediamonitori)


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Ajankohtaista

Uusimmat lokaukset (AM):

Kelitiedot


->Kioto DST real time<-

Viimeisin Radiomaailma

Sisällysluettelo: klikkaa kuvaa Kansi_RM_07-17

Tervetuloa radion rajattomaan maailmaan!

Ulkomaisia radioasemia voi kuunnella Suomessakin. Melko vähällä vaivalla ja pienellä rahalla valinnanvaraa on satojen asemien verran. Näillä sivuilla kerrotaan tarkemmin eetterin tarjonnasta ja DX-harrastuksesta. Sivuille on myös kerätty linkkejä muihin aihetta sivuaviin Internetin palveluihin.

Liittymällä jäseneksi saat loppuvuoden 2017 Radiomaailma-lehdet (4 numeroa). Lehden voi tilata myös ilman jäsenyyttä.

WRTH 2018 ilmestyy joulukuussa! Hinta DX-Tarvikepalvelussa 40 euroa + 7 euron toimituskulu (yht. kaikille saman toimituksen tuotteille). Huom. Joulukuun jäsenmaksun yhteydessä kirjan saa hintaan 42,10 euroa (sis. postimaksun). Tilaukset myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu

Kansi_WRTH_2018

Tilaa saman tien Antenneilla aalloille -perusteos, josta on otettu uusi painos. Hinta DX-Tarvikepalvelussa 19,50 euroa + toimituskulut 7 euroa (koko toimitukselle). Voit tilata myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu

Sisällysluettelo: klikkaa kannen kuvaa alla!

kansi_aa_2016

Tuoreimmat aiheet

Yksi tapa harrastaa DX-kuuntelua

Oheisessa YouTube-videossa Jim Solatie (JMS) esittelee DX-kuuntelua RadioGaala2013 -ohjelmassa!

”Diksaaja harrastaa radion kuuntelemista”

Mika Mäkeläinen (MTM) Radio Suomen yövieraana: YLE:n yövieras

Kävijälaskuri

Flag Counter
Top