Puhekanava Monikulttuuri käynnistyi pääkaupunkiseudulla

Helsingissä on aloittanut lähetykset uusi puheohjelmaa suoltava radiokanava taajuudella 105,8 MHz. Lyhytaikaisella radioluvalla toimivan Monikulttuuri-nimisen kanavan omistaa Järviradio. Asema lähettää sadan watin teholla Hanasaaren voimalan piipusta. Samassa paikassa on myös Järviradion (103,1 MHz) lähetysantenni.

Monikulttuuri-radion RDS-tunnuksessa on teksti ”JR PUHE”. Toimitusjohtaja Markku Mäenpään mukaan pääkaupunkiseudulla voi nyt nauttia kahdesta puhekanavasta, sillä myös Ylellä on oma puheradionsa. Mäenpää kuitenkin korostaa, että kolmen kuukauden luvalla lähettävä Monikulttuuri välittää myös tapahtumaradiointeja. Tarjolle tulevat sekä eduskunnan kyselytunnit että Helsingin kaupunginvaltuuston kokoukset. Ohjelmistossa on myös Järviradion ja muiden ohjelmantekijöiden tuottamia puhesisältöjä, kuten toimitettuja radiojuttuja. Kanavalla ei kuulla lainkaan musiikkia, ei edes ohjelmatunnuksissa.

Monikulttuurin radiolupa on voimassa helmikuun 2017 loppuun. Uusi lupajakso alkaa kesäkuun alussa ja jatkuu elokuun loppuun. Kesällä radiotaajuudella tullaan kuulemaan ainakin Herättäjä-Yhdistyksen herättäjäjuhlien virallista radiokanavaa Körttiradiota. Myös muita kesän tapahtumia saatetaan kanavalta radioida.

Puhekanava ei lähetä netissä, vaan se on kuultavissa ainoastaan ula-taajuudella 105,8 MHz. Asemalla ei ole varsinaista studiota, vaan ohjelmaa syötetään lähettimelle muun muassa Helsingistä, Jyväskylästä ja Alajärveltä.

(TET)



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Ajankohtaista

Klikkaa artikkeliin:
Varala_EDXCUusimmat lokaukset (FM):

Kelitiedot


->Kioto DST real time<-

Viimeisin Radiomaailma

Sisällysluettelo: klikkaa kuvaa Kansi_RM_04-17

Tervetuloa radion rajattomaan maailmaan!

Ulkomaisia radioasemia voi kuunnella Suomessakin. Melko vähällä vaivalla ja pienellä rahalla valinnanvaraa on satojen asemien verran. Näillä sivuilla kerrotaan tarkemmin eetterin tarjonnasta ja DX-harrastuksesta. Sivuille on myös kerätty linkkejä muihin aihetta sivuaviin Internetin palveluihin.

Liittymällä jäseneksi saat vuoden 2017 Radiomaailma-lehdet (8 numeroa). Lehden voi tilata myös ilman jäsenyyttä.

WRTH 2017 on edelleen ilmestynyt paperiversiona! Hinta DX-Tarvikepalvelussa 40 euroa + 7 euron toimituskulu (yht. kaikille saman toimituksen tuotteille). Huom. Jäsenmaksun yhteydessä kirjan saa noin 5 euroa edullisemmin kuin erikseen tilattaessa. Tilaukset myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu

Kansi_WRTH_2017

Tilaa saman tien Antenneilla aalloille -perusteos, josta on otettu uusi painos. Hinta DX-Tarvikepalvelussa 19,50 euroa + toimituskulut 7 euroa (koko toimitukselle). Voit tilata myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu

Sisällysluettelo: klikkaa kannen kuvaa alla!

kansi_aa_2016

Tuoreimmat aiheet

Yksi tapa harrastaa DX-kuuntelua

Oheisessa YouTube-videossa Jim Solatie (JMS) esittelee DX-kuuntelua RadioGaala2013 -ohjelmassa!

”Diksaaja harrastaa radion kuuntelemista”

Mika Mäkeläinen (MTM) Radio Suomen yövieraana: YLE:n yövieras

Kävijälaskuri

Flag Counter