Rosvottu ERT Megara taas ääneen

 

Vuonna 2013 Kreikan talouskriisi johti Kreikan yleisradion ERT:n väliaikaiseen lakkauttamiseen. AM-asemien henkilökunta irtisanottiin ja lähetinlaitteistot jäivät vartioimatta.

Rosvot käyttivät välittömästi tilaisuutta hyväkseen. ERA Sportin lähetin taajuudella 981 kHz (250 kW), joka toimi tarkoituksella puolella teholla, riisuttiin kaikesta mitä ei oltu pultattu lattiaan. Murtovarkaat veivät kaiken liikenevän kuparin, kelat, suotimet, sekä duplexerin, jota ilman asema ei pysty käyttämään kuin yhtä lähetintä yhdellä taajuudella.

Suhteellisen uusi Nautelin 100-kilowattinen lähetin kuitenkin säästyi. Marraskuussa kokeiltiin lähetintä keinokuorman kanssa ja aseman ympärille kaivettiin uusi maadoitusverkko. Tarkoitus on aloittaa lähetykset uudelleen kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen heti kun se on teknisesti mahdollista.

Toinen ERT:n keskiaaltoasema, joka on jouduttu sulkemaan varkauksien takia, sijaitsee Rhodoksella. Thessalonikin MW-asemaa ei aiota myöskään ottaa enää käyttöön. ERT:illä on ollut äänessä tänä aikana pienempiä paikallislähettimiä kuten Komotini, Korfu, Volos ja Tripoli. Vaikka edelleenkin ERT on säästökuurilla, radioyhtiön johto näyttää pyrkivän toteuttamaan lupauksensa, että radioverkko yritetään palauttaa sellaiseksi kuin se oli ennen yleisradion lakkauttamista kolme ja puoli vuotta sitten.

http://www.thegreekradio.com/node/28583

 

Posted in AM

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Ajankohtaista

Uusimmat lokaukset (AM): Kelitiedot ->Kioto DST real time<- Messilä

Model Expo 2016Suomen DX-Liitto oli tavattavissa jälleen Model Expossa Helsingin Messukeskuksessa 15.-17.4.2016.

Viimeisin Radiomaailma

Sisällysluettelo: klikkaa kuvaa Kansi_RM_01-17

Tervetuloa radion rajattomaan maailmaan!

Ulkomaisia radioasemia voi kuunnella Suomessakin. Melko vähällä vaivalla ja pienellä rahalla valinnanvaraa on satojen asemien verran. Näillä sivuilla kerrotaan tarkemmin eetterin tarjonnasta ja DX-harrastuksesta. Sivuille on myös kerätty linkkejä muihin aihetta sivuaviin Internetin palveluihin.

Liittymällä jäseneksi saat vuoden 2017 Radiomaailma-lehdet (8 numeroa). Lehden voi tilata myös ilman jäsenyyttä.

WRTH 2017 on edelleen ilmestynyt paperiversiona! Hinta DX-Tarvikepalvelussa 40 euroa + 7 euron toimituskulu (yht. kaikille saman toimituksen tuotteille). Huom. Jäsenmaksun yhteydessä kirjan saa noin 5 euroa edullisemmin kuin erikseen tilattaessa. Tilaukset myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu

Kansi_WRTH_2017

Tilaa saman tien Antenneilla aalloille -perusteos, josta on otettu uusi painos. Hinta DX-Tarvikepalvelussa 19,50 euroa + toimituskulut 7 euroa (koko toimitukselle). Voit tilata myös sähköpostilla (klikkaa kuorta): DX-Tarvikepalvelu

Sisällysluettelo: klikkaa kannen kuvaa alla!

kansi_aa_2016

Tuoreimmat aiheet

Yksi tapa harrastaa DX-kuuntelua

Oheisessa YouTube-videossa Jim Solatie (JMS) esittelee DX-kuuntelua RadioGaala2013 -ohjelmassa!

”Diksaaja harrastaa radion kuuntelemista”

Mika Mäkeläinen (MTM) Radio Suomen yövieraana: YLE:n yövieras

Kävijälaskuri

Flag Counter